Tunnelmallinen joulu

Joulun kimallusta


Joulu on loppuvuoden ihaninta aikaa. Kodit koristellaan tunnelmallisiksi ja on aikaa olla läheisten kanssa. Hyvää ruokaa unohtamatta.
Trendon pienet tontut ovat valmistelleet kaikkea ihanaa jouluun jo hyvän aikaa.


Ihanan pehmoiset torkkupeitot ja tyynyt on aseteltu sohville ja tuoleille kutsuviksi pesiksi.



Lyhdyt ja kynttilät on tuotu tuomaan valoa ja tunnelmaa niin sisälle kuin ulos tehden pimeästä vuodenajasta turvallisemman ja viihtyisämmän.



Ihana kattaus on puoli ruokaa, sen tontutkin tietävät! Tänä vuonna kulta on ykkösväri ja sitä ei ole säästelty, onhan juhla-aika. Riviera Maisonin kultakoristeiset lautaset ja koristeet ovat juhlapöydän kruunut.



Herkut kuuluvat myös vahvasti joulun aikaan. Lakridsin ihanat kausimaut sopivat niin maultaan kuin väritykseltään juhlapöytään tai vaikka pieneksi lahjaksi.



Jouluna on aikaa myös rauhoittua. Mikä onkaan ihanampaa, kuin pujahtaa puhtaisiin lakanoihin pehmeän peiton alle? Tuudittautua rauhalliseen ja levolliseen uneen ja herätä aamulla hyvin levänneenä uuteen , upeaan päivään!



Ihanaa joulun odotusta!

Jaa käyttämällä suosikkipalveluasi